Wohoo, musta tulee liikuntaneuvoja!

Keskiviikkona se räpsähti, nimittäin tieto toisen asteen uusista opiskeljoista. Hoin Samille, että olen varma, etten pääse Kisakallioon ja availin samalla tietokonetta kädet täristen jännityksestä. Sitten, ihan yllättäen, silmiini räpsähti pitkä nimilista. Ja mitä? Siellä oli minun nimeni! Luin sen superpikavauhtia ainakin kolme kertaa uudestaan, katsoin Samia ja sanoin: " Mä pääsin ". Aloin itkeä ihan hysteerisesti ja en voinut uskoa, että nimeni oikeasti oli listalla. Vasta perjantaina, kun kirje Kisakalliosta tipahti postiluukkuun, minusta alkoi todella tuntua siltä, että minusta on kovaa vauhtia tulossa liikuntaneuvoja!

Huomaisitte varmaan, että en kirjoittanut mitään pääsykokeista koko odotusaikana. Tulokset pyörivät tottakai mielessä ihan jatkuvasti, mutta pelkäsin niin paljon, että pisteeni eivät riittäisikään. Vaikka pääsykokeet menivätkin suhteellisen hyvin, en halunnut innostua liikaa, koska pelkäsin suurta pettymystä. 

Minähän osallistuin pääsykokeisiin hieman puolikuntoisena, koska umpilisäkkeen tähystysleikkauksesta oli vielä niin lyhyt aika. Itsevarmuus kaikkeen tekemiseen olikin vähän tiessään. En pystynyt harjottelemaan juuri ollenkaan ja pääsykokeita edeltävänä iltana panikoin, koska en osannutkaan tehdä kuperkeikkaa oikein. Vaikka, ei sitä kuperkeikkaa lopulta edes vaadittu.

Pääsykokeet alkoivat soveltuvuuskokeilla, jotka psykologin mukaan sujuivat minulta todella hyvin. Kävimme siis jokainen vuorollamme psykologin juttusilla. Osa hakijoista koki keskustelun ahdistavaksi, mutta itse vertaisin sitä työhaastatteluun. Psykologini oli sitä paitsi ihan äärettömän ystävällinen vanha mies, joten meidän juttuhetkemme eteni todella sujuvasti. 

Kirjallisten osioiden ja haastattelun jälkeen alkoivat varsinaiset urheilusuoritukset. Pääsimme hyppäämään heti alkajaisiksi altaaseen ja näyttämään uintitaitomme. Olin ensimmäisenä vuorossa ja ymmärsin ohjeet väärin, joten suoritukseni oli hieman katkonainen. Harmitti, koska uinti oli oma vahvuuteni ja huonot ohjeet tuntuivat pilanneen mahdollisuuteni tässä suorituksessa. Päätin kuitenkin, etten lannistuisi, vaan panostaisin seuraaviin pisteisiin. 

Toisena vuorossa oli ohjaustehtävä. Itse sain hommakseni ohjata muille harjoituksen, joka kehittää osallistujien voimaa. Laitoin porukan kantamaan toisiaan repparissa ja välillä punnertamaan, kyykkäämään ja vaihtamaan kantajia. Olin juuri pääsemässä vauhtiin, kun arvioijat kertoivat, että riittää jo. Säikähdin hieman. Olinko tosiaan niin surkea, että he eivät halunneet nähdä enempää? :D Haha.

Ohjauksen jälkeen oli vuorossa palloilu ja aluksi pääsimme pelaamaan koripalloa. Arvioijat seurasivat tiimitoimintaamme ja komminikointia toisten kanssa. Tämä osio oli mielestäni aika helppo, koska rakastan pallopelejä ja nuorempana pelasin koripalloa, joten tekniikkakin oli jollain tasolla vielä muistissa. Pelailun jälkeen pääsimme suorittamaan esterataa, joka piti ensin kiertää jalkapallon ja sitten sählypallon - ja mailan kanssa. Olin tyytyväinen tulokseeni ja siirryin hyvillä mielin seuraavalle pisteelle.

Nyt vuorossa olikin rytmiikka ja kehonhallinta. Tämä osio oli ehkä kaikista hulvattomin, sillä meidät laitettiin kiertämään tatamia jenkan tahtiin! Monen leuat loksahtivat auki tämän tehtävän kohdalla, itselleni tämä oli kuitenkin helppo, sillä tanssinhan lukiossa vanhat ja askeleet olivat vielä tuoreessa muistissa. Tämä osio toikin varmasti paljon pisteitä, jee! Jenkkaamisen jälkeen saimme vielä itse tanssia kajareista soivat musiikin tahtiin ja heittäytymiskykyämme arvioitiin.

Näiden tehtävien jälkeen siirryimme kehonhallintaan, joka meni omalta osaltani surkeasti. Siltataivutusta en pystynyt tekemään operoidun vatsan takia, eteentaivutus haarat levällään on minulle maailman vaikein venytysasento ja käsilläseisonta seinää vasten oli myöskin todella haastavaa. Möh, tuli vähän paha mieli, mutta päätin kuitenkin tsempata vielä viimeistä osiota varten.

Viimeisenä meillä oli vuorossa kestävyys ja juoksun piip-testi. Ja voi, miten vieläkin harmittaa, kuinka surkeasti tämä meni! Tipuin ensimmäisten joukossa, koska hapenottokyky oli päässyt heikentymään merkittävästi pitkän urheilukiellon takia. Tuntui todella nöyryyttävältä pudota melkein heti, koska yleensä on kuitenkin pärjännyt urheilussa niin hyvin. Purskahdinkin samantien itkuun ja istuin tekonurmelle murtuneena. Silloin olin varma, etten tulisi kouluun pääsemään.

Toisiin kuitenkin kävi! Olin yksi niistä 23:sta, jotka saivat opiskelupaikan n. 130 hakijan joukosta, ja jotka aloittavat syksyllä opintonta Kisakallion urheiluopistossa. Vaikka rakastankin kesää, niin ymmärrätte varmaan, että voisin mielihyvin hypätä jo elokuuhun! Viimeinkin olen löytänyt alan, josta voin olla ylpeä, ja josta todella tahdon tehdä itselleni ammatin ja olla siinä hyvä. 

Aeroobinen liikunta

Aerobinen liikunta on pitkäkestoista rasitusta, joka kehittää etenkin keuhkoja ja sydäntä.

Rakastan voimaharjoittelua. On ihanaa huomata, kuinka kerta toisensa jälkeen jaksaa aina nostaa enemmän ja enemmän rautaa. Voimaharjoittelun ansiosta myöskin lihakset kasvavat ja kroppa muuttuu timmimmäksi. Nyt harrastettuani n. vuoden verran kuntosalia, myöskin lihaserottovuuteni on suurempi kuin koskaan aiemmin. Yhtä tärkeää on kuitenkin harjoittaa myöskin kestävyyttä, eli juurikin tätä aeroobista liikuntaa. Vaikka saliharjoittelussa syke pysyy jatkuvasti koholla, niin se ei ole verrattavissa kunnon lenkkiin, hyppelyihin ja pomppeluihin, jotka puolestaan ovat herkkua sydämelle ja hapenottokyvylle. Aeroobinen liikunta polttaa myös tehokkaasti rasvaa, koska syke pyritään pitämään matalalla, eli n. 120-140. Korkeammilla sykkeillä siirrytäänki sitten anaeroobisen puolelle.

Itselläni on SURKEA kestävyyskunto, joka tuli huomattua Kisakallion pääsykokeissa, kun meidät laitettiin juoksemaan piip-testiä. Putosin porukasta melkein ensimmäisenä, koska oikeasti tuntui kuin keuhkot lähtisivät seuraavalla hengenvedolla irti. Harmitti niin vietävästi, että siinä nurmikolla istuessani ja kyyneleitä vuodattaessani päätin, että nyt muuten panostetaan kestävyyteen voimatreenien lomassa.

Sitä paitsi, kesähän on ihan loistava aika aloittaa lenkkeily, kun ulkona on lämmin kuntoilla ilman takkia ja lämmin ilma ei ole keuhkoille niin rasittavaa kuin pakkasilma. Takana on muutamia porrastreenejä ja lenkkejä ja huomaan heti ihan valtavan eron kestävyydessäni. Pienelläkin vaivalla saa siis selkeästi tuloksia aikaan!

Tänään suuntaan tekemään kunnon porrastreenin, kunhan ruoka ehtii tässä ensin vähän lasehtia. Toivottavasti tällä kertaa olen portaiden yläpäässä nopeammin kuin viimeksi! ;)

Miten sinä harjoitat kestävyskuntoasi?

 Tykkäätkö tehdä porrastreenejä, käydä lenkillä vai kenties pelata jotain pallopeliä?

Kielletty donitsi

Tänään olisi ollut treenipäivä. Tänään ei ollut lupa herkutella, enkä oikeasti olisi saanut syödä muffineita, irttareita ja sipsejä. Tänään ei kuulunut jäädä kotiin katsomaan fitnesspäiväkirjoja ja Viaplay-sarjoja, vaan rientää salille pumppaamaan takareisiä ja pakaroita. Jäin kotiin siitä huolimatta. Ja olen muuten tehnyt näin monta kertaa ennenkin.

Urheilulehdissä, blogeissa, instagramissa ja ties missä muistetaan aina kertoa, kuinka sitä tulikaan syötyä tänään vihersmoothieta riisikakkujen kera ja lauantaina herkuteltiin kurkuilla ja porkkanoilla. Hehkutetaan, kuinka kahden viikon aikana paino on pudonnut kaksi kiloa ja vyötäröltä on hävinnyt kuusi senttiä. Mutta entäs, jos näin ei tapahdukaan? Entäs, jos lipsuitkin jo maanantaina ostamaan megapussin sipsejä ja lounaaksi valikoitui Hesburger-mättö. Tästähän ei varmasti julkaistakaan kuvaa mihinkään ja koko viikko onkin nyt pilalla, eikä tarvi enää miettiä mitä syö. Väitän, että jokaisella laihduttajalla/elämäntaparemonttilaisella on joskus käynyt lipsahdus. Kysymys onkin, miten siitä jatketaan?

Itselleni oli ennen todella todella vaikeaa palata herkuttelun jälkeen terveelliseen ruokavalioon. Jo yksi Arnoldsin donitsi saattoi pilata koko viikon, enkä yksinkertaisesti jaksanut enää miettiä mitä syön tai miten treenaan. Oli niin helppoa ajatella, että nyt kun kerran lipsahdin jo donitsiin, niin voin lipsahtaa myös karkkipussiin. Kannoin hirvittävää morkkista siitä yhdestä donitsista ja tuntui kuin vatsamakkaroita olisi ilmestynyt heti yksi lisää muiden joukkoon.

Myönnettäköön, että olen edelleenkin arkisin mielummin kokonaan ilman herkkuja ja nautin herkkuni sitten viikonloppuna. Tarkoitankin, että jos joskus sattuu herkkuhammasta kolottamaan ja on ollut ihan tuhottoman huono päivä töissä, niin osta se donitsi, syö se ja etenkin, nauti siitä. Koko viikko ei mene yhdestä donitsista pilalle, eikä se varmastikaan jämähdä suoraan vyötäröllesi, vaan huomenna on päivä uusi. Treenaat sitten kahta kauheammin silloin.

Tänäänhän on perjantai. 

Soisitko itsellesi tänään jotain hyvää ja lupaisit samalla, että huomenna menet sinne aamulenkille, jonne on pitänyt mennä jo aika pitkään?